Press Releases

Somerolaisten tuuri jatkui RAY:n nettipeleissä

Somerolla oli viime viikolla (viikko 35) onnekkaita RAY:n nettikasinon asiakkaita, sillä paikkakunnalle osui parin päivän sisällä kaksi suurvoittoa. Klassikkopeli Tähti antoi 40 153 euron Megapotin somerolaiselle naiselle perjantain vastaisena yönä. Keskiviikkona Somerolle puolestaan osui 44 000 euron jackpot automaattipeli Ironman 2:sta.

- Olen kyllä lukenut paljon RAY:n pelien isoista voitoista, mutta keskiviikon voitosta en pelatessani tiennyt. Kyllä jackpotit vaikuttavat siihen, mitä pelejä pelaan. Olisin ollut iloinen jo 153 euron voitosta, mutta tietysti tuo 40 000 euroa siihen päälle oli iloinen yllätys, somerolaisnainen nauraa tyytyväisenä.

Voittoisa rouva pelaa netissä monia eri pelejä sekä rahalla että ilmaisversioina. Tähti on ollut yksi suosikkipeleistä pokeripelien ohella. Megapotin osuessa kohdalle voittaja ymmärsi heti, mistä on kysymys. Kesken unien herätetty mies tosin ei meinannut uskoa voittoa todeksi.

- Voitto tuntui itsestäkin uskomattomalta, mutta mies luuli minun pelanneen vain ilmaispelejä. Vasta pelitilin saldoa näyttämällä mies uskoi onnenpotkun osuneen kohdalleni, voittaja kertoo.

Keittiöremontin rahoitus kerralla kuntoon

Miehelle ilmoitettiin samalla myös voittorahojen käyttökohteet. Keittiö menee uusiksi heti. Somerolaispari muutti muutama vuosi sitten vanhaan taloon, jossa laitettavaa riittää. Tähän mennessä on piha kivetty, uudet ikkunat laitettu ja tapetoitu. Talon kunnostaminen on mukavaa hommaa ja pitää mielen pirteänä, mutta rahaahan siihen menee. Voittosumma tuli kuin tilauksesta nopeuttamaan keittiöremonttia.

Peleistä pitävälle ystävättärellekin voitosta on jo kerrottu. Ystävätär tulikin onnittelemaan iloista voittajaa mukanaan ruusu ja toive, että voittaja opastaa hänetkin RAY:n nettipelien maailmaan. Somerolaisvoittajan toiveissa taasen on päästä pian pelaamaan netissä Kulta-Jaskaa.

- Se on niin kiva peli, että sitä olisi mukava pelata myös netissä.

RAY Jackpotit kohoavat kymmeniin tuhansiin euroihin

RAY Jackpot on RAY:n yhdeksän klassikkopelin yhteinen jackpot-lisävoitto. Voittotasoja on kolme, ja voittosummat kertyvät progressiivisesti kaikista RAY Jackpotiin liitetyistä peleistä.

Jackpotin voittaminen ei vaadi tiettyä voittoyhdistelmää, vaan voitto voi laueta missä tahansa jackpotiin liitetyssä pelissä minkä tahansa pelikierroksen jälkeen. Nyt voitetun Megapotin voittosumma on vähintään 25 000 euroa. Tähän mennessä suurin RAY Jackpot, reilut 65 000 euroa, kilahti kesäkuussa Kirkkonummelle.

Lisätietoja:
kasinopelipäällikkö Riikka Seppänen, p. 040 552 7873


 

 

Relaterade filer

© Banque Carnegie Luxembourg S.A. 2018. All rights reserved.